Mikä on demokratian maahanmuuttopolitiikka? Jälleen kerran olettaen vain oman edun tavoittamista (rahallisen ja henkisen tulon maksimoiminen: raha ja valta), demokraattiset hallitsijat pyrkivät maksimoimaan nykyiset tulot, jotka he voivat hallita yksityisesti, pääoma-arvojen kustannuksella, joita taas he eivät voi hallita yksityisesti koska kaikki on julkisessa omistuksessa.
Näin ollen demokratialle luontaisen yksi-mies-yksi-äänen tasa-arvoisuuden mukaisesti heillä on tapana harjoittaa selkeästi tasa-arvoista – ei-syrjivää – maahanmuuttopolitiikkaa.
Mitä tulee maastamuuttopolitiikkaan, tämä tarkoittaa, että demokraattiselle hallitsijalle ei ole juurikaan, jos ollenkaan, eroa siitä, lähtevätkö maasta tuottavat vai tuottamattomat ihmiset, nerot tai pummit.
Heillä kaikilla on yksi yhtäläinen ääni. Itse asiassa demokraattiset hallitsijat saattavat olla enemmän huolissaan pummin menetyksestä kuin tuottavan neron menetyksestä.
Vaikka jälkimmäisen menetys alentaisi selvästi maan pääoma-arvoa ja ensimmäisen menetys saattaisi itse asiassa lisätä sitä, demokraattinen hallitsija ei omista maata.
Lyhyellä aikavälillä, mikä kiinnostaa eniten demokraattista hallitsijaa, todennäköisimmin tasa-arvoisten toimenpiteiden puolesta äänestävä tyhmä saattaa olla arvokkaampi kuin tuottava nero, joka tasa-arvon pääuhrina äänestää todennäköisemmin demokraattista hallitsijaa vastaan.
Samasta syystä demokraattinen hallitsija, aivan toisin kuin kuningas, ei juurikaan sitoudu karkottamaan aktiivisesti ihmisiä, joiden läsnäolo maassa muodostaa negatiivisen ulkoisvaikutuksen (ihmisroska, joka laskee yksittäisten omaisuuden arvoja).
Itse asiassa tällaiset negatiiviset ulkoiset tekijät – tuottamattomat loiset, pummit ja rikolliset – ovat todennäköisesti hänen luotettavimpia kannattajiaan.
https://www.lewrockwell.com/1970/01/hans-hermann-hoppe/on-free-immigration-and-forced-integration/
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti